Läpileikkaus erään pienen tytön elämästä.

"Omasta lapsuudestani on jäänyt pelko poliiseja kohtaan. Vaikka tiedostan, etteivät he pahaa halua ja ovat meitä täällä suojaamassa, niin se kokemus, mitä alle kouluikäisenä heistä sain, on pelottava vieläkin.

Poliisit olivat meidän perheessä hyvin tuttu vieras isäni takia. Milloin ne olivat hakemassa isää kovan juopumuksen takia pois, milloin sen takia pois, kun se yritti tappaa äidin. Oli tilanteita, milloin se riehui leipäveitsen kanssa ympäri asuntoa, katkaisten kaikki puhelimien johdot, ettei apua päästäisi soittamaan. Milloin se vahti vierestä, kun äiti hyvästeli meitä tyttöjä, kun ei tiennyt, että onko seuraava lyönti viimeinen ja millä isä lyö. Onneksi äiti pääsi kerta toisensa jälkeen pakoon ja on vielä elämässäni. Monia kertoja pakenimme kotoamme keskellä yötä, kun talon isäntä raivokohtauksen sai. Milloin menimme mummilaan, milloin mökille.

Se, että ensimmäinen kuva miehistä on elämässäni tälläinen, on tehnyt nykypäivänä sen, etten pysty luottamaan miehiin samalla tavalla, saatika ketään laskemaan elämääni. Tämän lisäksi lapsuuteeni kuuluu mm. koulukiusaamista, joka vaikuttaa tänäkin päivänä vielä itsetuntooni ja luottamukseen. Kukaan ei asioihin koskaan puuttunut. Ja ne jotka puuttuivat, eivät kuitenkaan voineet asioille yhtään mitään. Nykyään, jos saan kuulla yhtään negatiivista kommenttia omasta kropastani tai yleensäkkin ulkonäöstäni, niin se sattuu. Olen samaa kuunnellut yli 17 vuotta elämäni aikana, joko se alkaisi riittää?

Pahinta kaikessa on nykypäivänäkin vielä se, että ei asioista voi puhua kenellekkään, ei kukaan niitä ymmärrä, vaikka kuinka yrittäisi selittää. Usein saa kuulla kommentin: "Vika on sinun päässäsi, ei meissä muissa. Mene itseesi ja mieti välillä muitakin". Tiedän, että samoilla ajatuksilla on tällä hetkellä muitakin nuoria aikuisia, jotka eivät pysty asioista kenellekään puhumaan. Ihan pelkästään sen takia, kun asioista vaietaan liikaa.

Itseäni pelottaa pienen lapsen äitinä, että teenkö minä samoja virheitä lapseni kasvaessa, mitä minun lapsuudessa ja nuoruudessa on tehty. Onko minussa voimaa ehkäistä kaikki paha lapseni ympäriltä ja auttaa elämän kivikossa häntä eteenpäin. Vai olenko itse vielä liian heikko menneisyyteni takia kohtaamaan kaiken sen, mitä tulossa on? Mutta tällä hetkellä katsellessani nukkuvaa lastani, totesin taas yhden kerran sen, että tuli mitä tuli, meni syteen tai saveen, minä kasvatan lapsestani kunnon kansalaisen. Tulen puuttumaan kiusaamiseen, tulen puuttumaan kaikkeen, minkä tiedän vähääkään vaikuttavan lapseni elämään. Haluan, että lapsestani kasvaa tasapainoinen nuori aikuinen joku päivä. Sellainen, millainen äidin olisi pitänyt olla, mutta mitä äiti ei koskaan pystynyt olemaan, kun möröt alkoivat salakavalasti hiipiä muistin syövereistä esille."

Riina, 24

Kiitokset tarinastasi! Olisi hienoa, että jokainen, joka kokee pienintäkään tarvetta, ottaisi nyt ja kirjoittaisi kokemuksistaan. Tuodaan kokemukset päivänvaloon. Tarinoita voi laittaa tulemaan sähköpostilla osoitteeseen [email protected].